Retkeilyreitit Kanta-Hämeessä

Kanta-Hämeessä on vaalittu luontoa ja edistetty luonnon virkistyskäyttöä jo useita vuosikymmeniä. Ihan kotinurkilta löytyy satoja kilometrejä polkuja ja reittejä, joissa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Liikkua voit omaan tapaasi: kävellen, juosten, pyöräillen tai meloen.

Metsäpolku ja teksti: Reitistöviikko Kanta-Häme.

Osana reitistöviikkoa lähdetään tutustumaan erilaisiin reitteihin Kanta-Hämeen alueella. Tutustu niihin rauhassa, mutta muista myös muuttaa suunnitelmat teoiksi – mee mettään ja lähde luontoon.

Hämeen Ilvesreitti

Vaellus, patikointi ja polkujuoksu

Kanta-Hämeen tunnetuin vaellusreitti, Hämeen Ilvesreitti, on yli 250 kilometrin mittainen polkuverkosto, joka kulkee Hämeen järviylängön alueella. Pohjoisin reittiosa löytyy Hattulan Tenholasta, ja eteläisin Tammelan Onkimaanjärveltä. Matkan varrella reitti kulkee myös Hämeenlinnan, Lopen ja Riihimäen alueilla. Ainutlatuisen Hämeen Ilvesreitistä tekee se, että samalla reitistöllä voi nauttia muun muassa kahdesta kansallispuistosta, Hämeen järviylängöstä ja Salpausselän harjuista.

Reitti kulkee yhdysreittejä pitkin taajamien läheisyydestä Hämeen Järviylängön kauneimpiin luontokohteisiin. Luontokohteista ja luonnonsuojelualueilta löytyy eri pituisia rengasreittejä, joista tässä kolme esimerkkiä:

  • Kivisammaljärven kierto (2,6 km) sopii hyvin lapsiperheille. Reitti kiertää Kivisammaljärven Lopella. Matkalla kannattaa laskea montako siltaa reitillä on – yritä pysyä laskuissa mukana!
  • 7,3 km mittaisella Pääjärven kierrolla pääset kokemaan sammalmetsikköä ja kapean Kynnysharjun kannaksen.
  • Yön yli vaellukselle pääsee Kivijärven rengasreitillä, jolla on pituutta 27 km.

Voit valita päiväretken helposti saavutettavalla osuudella tai lähteä useamman yön mittaiselle vaellukselle. Reitin varrella vaihtelevat harjut, järvet ja metsät, ja taukopaikkoja löytyy eri pituisten etappien takaa.

Lyhyempiä patikointireittejä löytyy myös eri puolilta maakuntaa, esimerkiksi Ilvesvaellus, joka kulkee Evolta Tarukselle ja jatkuu Päijänne-Ilvesreittiä pitkin aika Päijänteen rannalle asti. Harjupolku Janakkalassa on junalla helposti saavutettavissa sillä reitin aloitus- ja päätepisteeseen on lyhyt matka Turengin ja Ryttylän juna-asemilta. Poronpolku puolestaan houkuttelee jääkauden jälkiinsä jättämiin harjumaisemiin Lopelle.

Gravel-pyöräilijän unelma

Soratiepyöräily ja pyörävaellus

Jos retkijalka vipattaa ja haluat nähdä yhden retken aikana enemmän, hyppää pyörän selkään. Kanta-Hämeestä löytyy paljon hiekka-ja sorateitä pitkin kulkevia gravelreittejä.

Lähes koko maakunnan kattava gravel & bikepacking eli pyörävaellus reitistö Häme by Cycle johdattaa hiekkateille ja kyläteiden varteen yhdistäen alueen upeat luontokohteet toisiinsa. Reittejä on monen pituisia ja ne sopivat niin rauhallisesta pyöräilystä nauttivalle kuin pitkän matkan seikkailijalle.

  • 560 km mittainen runkoreitti Viikingin kierros on jaettu kolmeen lyhyempään rengasreittiin:
    • Ukon taival (140 km) kulkee Forssasta Liesjärven kansallispuistoon ja Jokioisten museorautatien kautta Humppilaan
    • Tapion sorataival on 265 km mittainen rengasreitti Hämeenlinnan, Evon ja Riihimäen välillä
    • Idänkävijän reitti yhdistää Riihimäen, Forssan ja Hämeenlinnan 260 km matkalla
  • Evon vihreän kullan kierros (35km) sopii hyvin päiväretkeksi gravel pyörällä
  • Pikku-Sisun kierros (12 km) Janakkalassa on Suomen ensimmäinen retkipyöräilyreitti, joka on suunnattu lapsiperheille

Digitaaliset kartat ja reittijäljet tekevät suunnistamisesta helppoa – voit valita omalle kunnolle ja ajankäytölle sopivan reitin ja lähteä tutustumaan lähiympäristöön. Vinkkejä pyöräreitillä navigointiin GPX jäljen avulla löydät Bikeland.fi -sivustolta.

Kolme ihmistä kanootissa tyynellä järvellä auringonlaskun aikaan.

Melontareittejä Hämeen vesillä

Melonta, suppailu ja packrafting

Vesistöillä liikkumisella on Kanta-Hämeessä pitkät historialliset perinteet viikinkiaikaisista turkisreiteistä vuosisadan vaihteen reittiliikenteeseen. Vesillä liikkuminen antaa luonnossa liikkujalle aivan uuden näkökulman: metsät, kylät ja pellot näyttäytyvät veden pinnan korkeudelta hyvin erilaisina kuin maalta katsottuna.

Melontareittejä löytyy Kanta-Hämeestä niin aloittelijoille kuin pidemmällekin retkelle lähtijälle. Pakkaa siis mukaan oma tai vuokrattu kanootti, kajakki, SUP-lauta tai packraft ja anna melontareittien johdattaa sinut järvien, jokien ja koskien äärelle.

Nainen maastopyöräilemässä.

Poluille pyörällä

Maastopyöräily

Maastopyörän selässä maisemat vaihtuvat polun mutkien tahdissa ja jokainen reitti tuntuu pieneltä seikkailulta. Hämeestä löytyy monen tasoisia reittejä – aloittelijalle sopivia helppoja metsäteitä sekä vauhdikkaampaa polkua kokeneelle.

Ypäjällä kulkeva maastopyöräilyreitti kiertää noin 20 km metsäisissä maisemissa. Reitin varrelta löytyy kaksi levähdyspaikkaa taukojen pitämiseen. Lopen Poronpolun reiteillä (5-55 km) pääsee ylittämään Marskin Majan salmen kapulalossilla, joka on käytössä vain Poronpolun polkaisun tapahtumaa aikaan.

Aulangon metsissä voi yhdistää puiston ja metsäpolut samaan lenkkiin, ja Evon seudulla pyöräilijä kohtaa hiljaiset metsät. Myös Hämeen Ilvesreitillä on osuuksia, joille voi lähteä pyörällä.

Pyörätuolissa istuva mies osoittaa taivaalle suoaukealla. Hänen vierellään seisoo nainen ja avustajakoira sekä toinen nainen, jolla on jalkaproteesi.

Esteettömät reitit tuovat luonnon kaikkien ulottuville

Esteettömät reitit

Kanta-Hämeestä löytyy esteettömiä ja helppokulkuisia retkikohteita, jotka soveltuvat myös apuvälineillä liikkuville tai helppoja reittejä hakeville. Vammojen, sairauksien, ikääntymisen mukanaan tuomien haasteiden tai lastenvaunujen kanssa liikkumisen ei tarvitse olla este luonnossa liikkumiselle ja luonnon tuomille elämyksille. Jokainen esteetön reitti on erilainen, ja sama reitti voi eri ajankohtina ja eri sääolosuhteissa olla hyvin erilainen kulkea. 

Esteettömien reittien varrella on tyypillisesti esteetön käymälä tai WC ja tulentekopaikka. Monella reitillä on lisäksi taukopaikkoja matkan varrella.

Esteetön luontoreitti on rakennettu kovapintaiseksi poluksi, jossa ei ole kulkua haittaavia esteitä kuten juurakoita tai kuoppia. Reitin kaltevuudet pysyvät maltillisina ja leveys on vähintään 1,2 metriä, mikä mahdollistaa liikkumisen pyörätuolilla tai muulla päivittäisessä käytössä olevalla apuvälineellä. Vaativa esteetön reitti puolestaan voi olla luonnonmukaisempi ja fyysisesti haastavampi, jolloin liikkumiseen tarvitaan usein avustaja ja luonnossa liikkumiseen tarkoitettu apuväline. 

Esteettömiä luontoreittejä Kanta-Hämeessä

Äiti ja kaksi lasta metsässä.

Lähiluonto – retki alkaa kotiovelta

Arkinen luontoliikunta

Kunnat ja kaupungit pitävät huolta lukuisista ulkoilureiteistä ja luontopoluista, joille on helppo lähteä arjen keskellä. Lyhyt tai pitkä lenkki työpäivän jälkeen, metsäretki lasten kanssa tai iltakävely tuttua polkua pitkin voi olla pieni, mutta merkityksellinen hetki omalle hyvinvoinnille.

Lähiluonto on meille jokaiselle saavutettavissa, ja usein juuri sieltä löytyy se arjen paras hengähdyshetki. Ehkä seuraavan kerran, kun mietit viikonlopun suunnitelmia, katsotkin ensin oman kotikuntasi reittitarjontaa?

Mikä reitti sinua kutsuu seuraavaksi? Jaa kokemuksesi somessa tunnisteella #meemettään ja inspiroidaan toisiamme lähtemään liikkeelle – ihan tässä lähellä.


Häme by Cycle reitit on luotu LAB-ammattikorkeakoulun ja Hämeen virkistysalueyhdistyksen Häme by Cycle -Kanta-Hämeen pyörämatkailun kehittäminen hankkeessa. Hanke on rahoitettu Euroopan maaseuturahaston 2023–2027 rahoituksella.

Maaseutu.fi logo
Euroopan unionin osarahoittama logo